Tony Robbins – kuuluisa valmentaja

Tony Robbins on tällä hetkellä yksi maailman kysytyimmistä nimistä henkilökohtaisesta valmennuksesta puhuttaessa. Tuhannet ihmiset saapuvat kuuntelemaan hänen seminaarejaan ja miljoonat lukevat hänen kirjojaan. Kuka sitten on Tony Robbins ja mistä hän ammentaa energiansa?

Robbinsin tarina inspiroi monia sillä, hänen ainutlaatuisen filosofiansa lisäksi, hänen tiensä menestykseen ei ole ollut aivan tavanomainen. Robbins tuli maailmaan aurinkoisessa Kaliforniassa vuonna 1960 kolmen lapsen perheeseen. Hänen vanhempansa erosivat Robbinsin ollessa vasta 7-vuotias. Vanhimpana lapsena hän otti jo lukiota käydessään hanttihommia vastaan auttaakseen nuorempien siskojen kasvatuksessa. Hänen lahjansa olivat jo havaittavissa – hänet valittiin lukion oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Vain 17-vuotiaana hän tajusi kotiolojensa kaoottisuuden ja hyväksikäyttävän ilmapiirin, ja lähti lapsuudenkodistaan omilleen.  Yliopistoon pyrkimisen sijaan hän lähti tekemään töitä talonmiehenä.Samana vuonna hän alkoi avustamaan puhujaa, kirjailijaa ja valmentajaa John Grinderiä.  Grinder on tunnettu muun muassa neurolingvistisen ohjelmointikielen kehittäjänä. Grinder huomasi nuorukaisen potentiaalin ja hyvin pian tapaamisen jälkeen alkoikin heidän yhteistyönsä.

Robbinsin ura valmentajana ja puhujana

Kaksi miestä työskentelivät yhdessä aina vuoteen 1988 saakka, jolloin Robbins julkaisi ensimmäisen oman ohjelman, Personal Powerin. Kyseessä oli omakustanteiset audiotalletteet, joita Robbins mainosti ahkerasti tietoiskuilla televisiossa, saavuttaen näin suurempaa tunnettavuutta myös palvelulleen huipputason elämäntapavalmentajana. Vuonna 1991 arviolta sata miljoonaa amerikkalaista olivat jo nähneet Robbinsin tietoiskun. Vuonna 1997 Robbins perusti Leadership Academy –seminaarin, jonka kautta hän jakaa oppejaan suurelle yleisölle. Jo yli neljä miljoonaa ihmistä ovat osallistuneet hänen live-seminaareihinsa. Robbins on toiminut henkilökohtaisena valmentajana muun muassa Yhdysvaltain presidentille Bill Clintonille, jääkiekkoilun supertähdelle Wayne Gretzkylle, kuuluisalle tennispelaajalle Serena Williamsille sekä suurelle muusikkimaailman artistille Pitbullille. Lisäksi lukuisat menestyneet liikemiehet ovat luottaneet hänen ammattitaitoonsa ja käyttäneet hänen valmennuspalveluitaan.

Robbinsin kirjallisuus ja seminaarit

Tony Robbins on kirjoittanut viisi kirjaa, joista neljä on kohonnut best seller –listoille. Ensimmäinen kirjoista oli Unlimited Power (1986). Esikoisteoksellaan hän antoi jo maailmalle kuvaa siitä, mitä odottaa. Kirja esittelee askeleet tehokkaampaan ja tasapainoisempaan eloon niin kotona kuin työelämässäkin. Kirjan kantavia teemoja ovat muun muassa intohimo ja usko tekemiseen, arvojen selkeys, sitoutumisen voima ja strategiat. Vuonna 1991 hän kirjoitti Awaken the Giant Within. Kirjassa Robbins opastaa, kuinka ottaa kontrolli omasta henkisestä, fyysisestä, tunteellisesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Giant Steps (1994), jossa hän tarjoilee apuvälineitä elämänlaadun ja tehokkuuden parantamiseen. Kymmenen vuoden tauon jälkeen Robbinsin seuraajat saivat luettavakseen kirjan Money: Master the Game (2014), jossa Robbins paneutuu taloudellisen turvallisuuden hankintaan. Uusin tulokas on Unshakeable: Your Financial Freedom Playbook (2017), jonka hän kirjoitti yhteistyössä Peter Malloukin kanssa. Kirjassa käsitellään markkinoiden tuomia muutoksia, ja sitä kuinka hyötyä niistä. Kaikkiaan kymmenet miljoonat lukijat ovat imeneet oppia Robbinsin kirjoista, ja ne ovat osa suurien yritysjohtajien kotikirjastoa.

Robbinsin kirjallisuus ja seminaarit

Tony Robbins on erittäin haluttu seminaarien pitäjä. Hän onnistuu tempaamaan yleisön mukaan ja herättämään niin tunteita kuin kysymyksiäkin ainutlaatuisella tavalla. Robbinsin seminaarien tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään kaiken sen potentiaalin, joita kannamme sisällämme. Seminaareissa opitaan poistamaan pelkoja, jotka rajoittavat elämäämme, ja saavuttamaan fyysisistä elinvoimaa ja energiaa. Seminaarien oppien avulla osallistujat ovat valmiimpia kohtamaan elämän haasteet ja voittamaan ne. Robbins välittää sanomaa innostuksesta ja suurista tunteista, sekä näiden yhdistämisestä myös työelämään. Robbinsia lavalla katsoessa onkin hankala käsittää, että edessä on kouluja käymätön, 17-vuotiaana kotoa töihin lähtenyt poika. Hänen oma kasvunsa ja huikea menestyksensä toimii esimerkkinä meille kaikille.

Felix