Organisoi päiväsi ja stressaa vähemmän

Taas kiireinen päivä edessä? Tuntuuko ettei aika riitä millään kaikkeen mitä pitäisi tehdä? Vaikka aamusta asti on ollut menossa ja päivä on jo melkein lopussa, silti on vielä miljoona asiaa tekemättä. Tulee vähän sählättyäkin siinä välissä, sillä pää on liikaa täynnä ajatuksia ja hoitamattomia asioita. Päänsärky iskee kesken kaiken, johtuu sekin varmaan stressistä. Voi apua, eikö tämä elämä voisi olla vähän helpompaa?

Kuulostaako tutulta? Ei hätää, samaa kokevat monet ihmiset ympäri maailmaa joka päivä. On niin paljon asioita, jotka pitäisi hoitaa. Työssä odottavat deadlinet, lapset pitää hakea koulusta ja jossain välissä olisi ehdittävä ruokaakin tekemään. Toivoo vain, että saisi päivään pari tuntia lisää. Hoidettavat asiat tulevat uniin ja häiritsevät lepoa. Kiireessä tulee syötyä huonosti ja päätä alkaa usein jomottaa.

Tätä kiirettä ja stressiä voi kuitenkin helpottaa hyvin yksinkertaisella keinolla. Organisoi päiväsi. Toiset meistä ovat luonnostaan hyvin organisointikykyisiä. Tällaiset ihmiset pitävät kaiken järjestyksessä. Tärkeät paperit ovat tallessa, viikon ruokalista on valmiiksi suunniteltu jo edellisenä viikkona, matkat aamusta iltaan tarkkaan suunniteltuja ja kalenteri hälyttää muistutuksen jokaisesta tärkeästä tapaamisesta.

Mutta mitä jos en olekaan tällainen ihminen? Suurin osa ei varmaan ole, onhan se totta, että tarkkaan organisoidut ihmiset ovat aika harvassa. Mutta vaikka oma elämä ja suunnittelu olisikin täysin kaaoksessa, voi organisointia opetella. Ei se ole niin vaikeaa, miltä se aluksi tuntuu. Se vaatii toisilta hieman enemmän ponnistelua ja toiset oppivat sen helpostikin. Mutta selvää on se, että kuka vain voi oppia arvokkaita organisointikykyjä.

Vinkit päivän organisointiin

Vinkit päivän organisointiin

Jos mahdollista, herää hieman aikaisemmin aamulla. Aivot tarvitsevat riittävästi lepoa, mutta myös riittävästi aikaa herätä. Jos aamu lähtee käyntiin liian kiireellä, on siinä yleensä sekasorron ainekset jo valmiina. Anna itsellesi aikaa herätä, syö rauhassa ravitseva aamupala ja käy sitten läpi tulevan päivän hoidettavat tehtävät.

Hanki hyvä kalenteri. Jos vanhanaikainen kalenteri vihko sopii sinulle, hanki sellainen. Jos kännykän kalenteri tuntuu hyvältä käyttää, käytä sitä. Pääasia on, että sinulla on joku selkeä ja helppokäyttöinen kalenteri mihin voit merkata kaikki tehtävät asiat. Palaverit ja tapaamiset kannattaa varata hyvissä ajoin. Merkitse ne heti kalenteriin sovittuasi ne.

Käy läpi asiat, joita sinun tarvitsee hoitaa. Keksi hyvä tapa merkata asiat ylös. Voit esimerkiksi käyttää eri värejä kuvaamaan eri asioita. Lasten menot sinisellä, työasiat punaisella, tapaamiset vihreällä ja kotityöt keltaisella. Mieti tehtävien asioiden tärkeysjärjestys. Mikä on ehdottomasti saatava hoidettua pois alta mahdollisimman nopeasti ja onko jotain, jonka voi jättää myöhemmäksi tai ei ole niin kiireellistä.

Kiireisenä päivänä kannattaa suunnitella koko päivän kulku sen mukaan, missä milloinkin liikut. Onko mahdollista hoitaa useampi asia samassa paikassa? Mitkä paikat sijaitsevat lähellä toisiaan? Missä asioissa on tärkeää noudattaa tiukkaa aikataulua ja mitkä voi jättää myöhempään? Voisiko joku perheenjäsenistä auttaa esimerkiksi kauppareissussa?

Rutiinit luovat rauhallisuuden ja levollisuuden tunnetta. Ne auttavat hallitsemaan stressiä ja kiirettä. Monesti burnout potilaille määrätään nimenomaan rutiineja. Älä stressaa töistä, joista ei tarvitse murehtia. Älä myöskään ota vastaan enempää töitä, kuin mitä jaksat tehdä. Suunnittele päivä huolella ja mene sen mukaan.

Jos päivät olivat ennen kovin sekavia ja opettelet ensimmäistä kertaa organisointia, älä hätäänny, jos matkan varrella tulee kompastumisia. Organisointikykyä pitää harjoitella ja kun näet kuinka paljon se helpottaa elämää, haluat varmasti oppia sitä vielä lisää. Kiireessäkin pysähdy, ja järjestä päiväsi niin, ettei sinun tarvitse stressata sen kulusta.

Felix